Suomalainen maaseutu elää murroskautta. Monet maaseutukunnat ponnistelevat kovasti pitääkseen kunnan muuttoliikkeen aisoissa. Elinkeinoelämän tukiverkostot ja yrittäjyyden tukeminen ovat monessa kunnassa tärkeässä asemassa, mutta peruspalvelujen, kuten perusopetuksen turvaaminen voi olla myös ratkaiseva tekijä, silloin kun perheet tekevät päätöksiä siitä, mihin asettuvat asumaan. Kunnan tasapainoinen kehitys vaatii väestörakenteen, jossa on edustettuna eri ikäryhmiä. Aktiivi työikäinen väestö tarvitsee ennen muuta koulutuspalveluja, joista monet kunnat ovat kuitenkin karsineet voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Koulutukseen kohdistetut säästötoimet yhdessä valtionosuuslainsäädännön muutosten kanssa ovat kiihdyttäneet kyläkoulujen lopettamisvauhtia. Monet kunnat ovat lopettaneet kouluja, joissa oppilaita oli riittävästi kahden opettajan työllistämiseen. Samalla monet kyläläiset ovat menettäneet ainoan palvelunsa. Nyt voimme jo nähdä, mitä koulujen lopettaminen on koko kunnalle merkinnyt; se on kiihdyttänyt muuttoliikettä, eikä kuntien talous ole siitä ainakaan kohentunut, vaan päinvastoin tilastot osoittavat, että koulutuksen menot ovat lisääntyneet 24 % esim. vuosina 2000 - 2004. Samaan aikaan kouluja lopetettiin enemmän kuin koskaan eli noin 300. ( Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT 2005 ). Koulujen luokkakokojen kasvaminen on johtanut erityisopetuksen määrän lisäämiseen, mikä vaikuttaa kustannustehokkuuden kasvuun, sillä erityisopetus toteutetaan pienryhmissä ja siihen saadaan erillinen valtionapu. Myös koulukuljetusten kustannukset ovat kasvaneet johtuen yhä useamman oppilaan joutumisesta kuljetusten piiriin.
Suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointi perustuu edelleen korkeatasoiselle koulutukselle, joka antaa koko väestölle tasavertaiset mahdollisuudet kehittää kykyjään, tietojaan ja taitojaan. Se merkitsee henkisen pääoman jatkuvaa dynaamista kartuttamista. Suurin huomio on kohdistettava perusopetuksen alkuvaiheeseen, jolloin tulee tarjota jokaiselle lapselle hyvä oppimis- ja kasvuympäristö. Tällainen ympäristö voidaan järjestää kyläkoulumiljöössä, jossa lapsen yksilöllisyys - erilaiset kyvyt, oppimisen edellytykset, vahvuudet ja vaikeudet - voidaan parhaiten ottaa huomioon ja tukea hänen kehitystään. Tuore PISA-tutkimuksesta tehty väitöskirjatutkimus paljastaa, että maaseudun tytöt ovat maailmanmestareita tässä kilpailussa. Selitys tällaisiin tuloksiin löytyy kyläkoulujen pedagogiikasta.
Kyläkoulut ovat olleet edelläkävijöitä ns. uuden oppimiskäsityksen toteuttamisessa, johon opetussuunnitelmat tällä hetkellä nojautuvat. Niissä korostetaan aktiiviseen opiskeluun kannustamista ja terveen itsetunnon kehittymiseen tukemista. Kyläkoulu tarjoaa useimmiten parhaat mahdolliset edellytykset myös tähdättäessä elinikäiseen oppimiseen, jossa myönteiset oppimiskokemukset ovat tärkeä motivaatiopohja.
Tunnen useita kyläkouluja, jotka ovat monitoimikeskuksia. Niiden suojissa kaikenikäiset voivat kartuttaa tietojaan ja taitojaan sekä harrastaa yhdessä. Tällaisen koulun opetussuunnitelma on elävä, yhteistyössä tuotettu, kulttuurinen rakennelma, jonka kehittämiseen osallistuvat opettajat, oppilaat, heidän vanhempansa, muut kyläläiset elinkeinoelämää myöten. Ne ovat kouluja, jotka ovat "elämän paikkoja" ja jotka "joka päivä ansaitsevat olemassaolon oikeutensa".
Kyläkoulussa korostuu opettajan merkitys ja usein sanotaankin, että "opettaja tekee koulun". Maaseudulla yleensäkin kuntien opettajisto on yhä vielä merkittävä henkinen pääoma, jonka vaikutus säteilee laajalti paikkakunnan sivistys- ja elinkeinoelämään. Opettajien viihtyvyyteen ja työolosuhteiden kehittämiseen on kiinnitettävä huomiota. Pätevän opettajan palkkaaminen kannattaa. Pätkätyö ei sovi sellaiseen työhön, jossa tähdätään vaikuttavuuteen ja tuloksiin, jotka näkyvät vuosien ja vuosikymmenien kuluttua. Opettajat ovat avainryhmä maaseudun sivistyselämän ja elämisen laadun turvaamisessa.
Opettajien täydennyskoulutuksesta on huolehdittava ja tuettava opettajien yhteistyöverkostojen syntymistä. Kyläkoulut tulee varustaa ajantasaisin tietoverkkoyhteyksin. Kyläkoulujen opettajien sitoutumista työnsä ja koulunsa kehittämiseen sekä kiinnittymistä paikkakunnalle voidaan tukea monin tavoin: asunto- ja palkkapolitiikka, virkojen vakinainen täyttö, myönteinen pedagogiseen kehittämiseen kannustava ilmapiiri ym.
Maaseudun kehittäminen on edelleen liian sektoroitunutta; eri hallinnonalat kilpailevat keskenään käytössä olevista resursseista. Tässä kilpailussa koulutuspalvelut näyttävät usein häviävän, mikä merkitsee häviötä koko maaseudulle; se murentaa pohjaa kuntien pitkäjänteiseltä ja tasapainoiselta kehittämiseltä. On kuitenkin jo esimerkkejä joissa kunta profiloituu sillä, että se on päättänyt säilyttää kyläkoulut ja alkanut kehittää niistä palvelukeskuksia.
Kyläkoulun kykenee piirissään tarjoamaan väestölle muitakin kunnallisia palveluja kuin lapsille tarkoitettuja opetuspalveluja. Eräiden koulujen yhteydessä on voitu järjestää esim. vanhusten ateriapalveluja, vapaa-ajan palveluja sekä harrastusmahdollisuuksia eri-ikäisille kyläläisille. Kehittämismahdollisuuksia olisi paljonkin siihen suuntaan, että koulusta muodostuisi palvelu- tai hyvinvointikeskus, jossa voisi toimia myös yksityinen palvelujen tuottaja, joka tarpeen mukaan voisi tarjota esim. päivähoitopalvelua työssä käyville perheille. Kylissä, joihin on muuttanut lapsiperheitä, päivähoidon tarve on myös ilmeinen. (Korpinen & Mielonen 2005).
Koulut sijaitsevat usein keskellä luontoa, vesistöjen varrella ja joka tapauksessa kyläkunnan kauneimmilla alueilla. Koulutilojen käyttöä olisi mahdollista tehostaa niin, että ne ovat läpi vuoden käytössä, jolloin myös investoinnit saataisiin parhaiten hyödynnettyä. Koulua tulisi kehittää siten, että se vastaisi laajemmin kylän tarpeita ja toisaalta kehittäisi kylää. Näin koulut säilyisivät kylissä ja toimisivat niiden henkisenä ja toiminnallisena keskuksena.
Kylä- ja lähikoulujen raju lopettamisvauhti on nostattanut Suomessa kansanliikkeen. Vuonna 2005 Suomeen perustettiin myös yhdistys, joka on puolustanut pieniä kylä- ja lähikouluja ( ks. http://www.suomenlahikoulut.info ) käynnistämällä kampanjoita ja kehittämisprojekteja. Pienten kyläkoulujen puolustaminen on ollut keskeinen tavoite myös vuonna 1994 perustetussa Tutkiva opettaja -verkostossa ( ks. http://www.jyu.fi/okl/tuope/ ). Kyläkoulujen toiminnasta on tehty useita selvityksiä ja tutkimuksia sekä käynnistetty kehittämishankkeita Koulujen säilyttämisen kannalta on hyvin tärkeää, miten poliittiset päätöksentekijät suhtautuvat kyläkoulujen kehittämiseen.
Pieniä kouluja tulee kehittää kokonaisvaltaisesti ja yhdessä eri hallintosektorien kanssa, kuten nykyinen hallitus on linjannutkin maaseutupoliittisessa erityisohjelmassaan vuosille 2005 - 2006 ( ks. http://www.Maaseutupolitiikka.fi ). Koulutuspoliittiset toimenpiteet heijastuvat laajalle yhteiskuntaan. Koulutuksesta säästäminen vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin ja koko maaseudun asukkaiden viihtyvyyteen sekä heidän palvelujensa laatuun.
Eira Korpinen
Kasvatustieteen, erityisesti opettajankoulutuksen professori
Jyväskylän yliopisto