Kyläkouluja sekä kaupunkien taajamien lähikouluja lopetetaan summittaisesti ja mekaanisesti vetoamalla yleensä oppilasmäärien vähenemiseen ja taloudellisiin säästöihin. Koulu palvelee kuitenkin koko kylän tai lähiön väkeä. Näin ollen ei ole oikein, että kustannuksiin osallistuu vain koulutoimi ja kustannukset lasketaan oppilaskohtaisina. Koulu pitäisikin nähdä kokonaisuutena ja autonomisena yksikkönä ja ottaa sen menot sekä tulot kokonaistarkasteluun.
Jos kyläläiset ovat valmiita maksamaan koulun säilyttämisestä, heille tulee se mahdollisuus antaa. Kansalaisten aktiivisuutta ja aloitteellisuutta ei saa estää byrokraattisin keinoin. Maaseudun kylissä koulun piirissä tapahtuva toiminta voi olla hyvin monimuotoista ja taloudellisesti tuottavaa. Koulun piirissä voidaan tuottaa yhtä hyvin vanhusten ateriapalveluja kuin nuorten vapaa-aikapalveluja. Se on yhdistysten ja seurojen kokoontumistila sekä oppimiskeskus eri-ikäisille. Kouluinvestoinnit pitää saada tehokkaampaan käyttöön. Pedagoginen kehittäminen esim. yrittäjyyskasvatus voidaan kytkeä luontevasti tällaiseen toimintaan.
Pienet koulut kannattaa säilyttää, sillä ne ovat taanneet Suomessa tasa-arvoiset, asuinpaikasta ja huoltajien varallisuudesta riippumattomat edellytykset opiskella. Oppimistulokset ovat kansainvälisesti tarkastellen hyvät. Riittävän tiheän kouluverkon avulla kunnat selviävät lakisääteisistä velvoitteistaan. Pieni koulu on myös osoitettu tutkimuksissa kustannustehokkaaksi, kun sen vaikutuksia tarkastellaan pitkällä aikavälillä. Tämän takia esim. Yhdysvalloissa pyritään suuria kouluyksiköitä jakamaan pienemmiksi. Tätä on tukenut mm. Bill ja Melinda Gatesin säätiö sadoilla miljoonilla dollareilla sen vuoksi, että pienissä kouluissa saavutetaan parempia oppimistuloksia, opettajien ja oppilaiden suhteet sekä yhteistyö vanhempien kanssa, koulun ilmapiiri ja asenteet ja oppilaiden itsetunto ovat myönteisempiä kuin suurissa kouluyksiköissä.
Kansalaisilta edellytetään yhä parempaa osaamista globaalissa maailmassa, jossa kansainvälistyminen ja monikulttuurisuus asettaa uusia haasteita ja tehtäviä kasvatusjärjestelmilleen. Yhteiskunnallisten epäkohtien, rikollisuuden, työttömyyden ym. vähentäminen haastaa myös koulutuksen. Elinikäisen oppimisen haasteet on otettava todesta. Yhteiskunnallinen lukutaito on jotakin enemmän kuin perinteinen lukutaito, jota kouluissa on opetettu. Se sisältää tutkimuksellisia valmiuksia, ongelmien havaitsemisen kykyjä, niiden ratkaisutaitoja; toiminnallisuutta, oikeita asenteita, yhteistyötaitoja, eettistä vastuullisuutta muita ihmisiä ja ympäristöä kohtaan sekä tervettä itsetuntoa.
Ovatko koulutuksen haasteet niin suuret ja sen merkitys suomalaisen yhteiskunnan kehitykselle strategisesti niin tärkeä, että kaikki koulutus olisi saatava suoraan valtion hallintaan niin kuin yliopistokoulutuskin jo on? Kaikki kunnat eivät näytä selviävän sivistystehtävästä enää kunnolla. Koulutukseen sijoittaminen tuottaa parhaan tuloksen perusopetusvaiheessa, varhais-, esi- ja alkuopetuksen laatuun investoitaessa. USA:ssa tehdyt 40 vuotta kestäneet pitkittäistutkimukset ovat osoittaneet, että yhden dollarin sijoitus tuottaa jopa yli 17 dollaria.
Eira Korpinen
Kasvatustieteen, erityisesti opettajankoulutuksen, professori
Jyväskylän yliopisto